Yrittäjyys kantaa

Nokian kaupungin strategiassa lukee, että tavoitteemme on olla Pirkanmaa paras yrityskunta.

Jari Tuominen - yrittäjyys

Itse olen toiminut Nokian yrittäjät ry:n hallituksessa kuusi vuotta 2017-2022 ja siitä neljä vuotta sen puheenjohtajana eli vuodet 2018-2021. Puheenjohtajakauteni päättyi siihen, että yhdistyksemme valittiin Pirkanmaalla parhaimmaksi paikallisyhdistykseksi ja Nokia voitti Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakuntakilpailun.

Yksi merkittävä kriteeri tässä palkinnossa oli kaupungin ja yrittäjien välinen yhteistyö. Nämä palkinnot kertovat siitä, että jotain on tehty oikein. Vastaavia palkintoja on Nokialle tullut useita tämän jälkeenkin. Tämä työ on kuitenkin jatkuvaa ja sitä pitää tehdä ahkerasti myös tulevalla valtuustokaudella.

Yritysmyönteinen kunta

Yhteiskunnan vauraus perustuu toimeliaisuuteen, joka perustuu työhön ja yrittämiseen. Kaikki julkinen palvelu, kuten koulutus, tiet ja kadut ja esimerkiksi terveyspalvelut ovat julkisin varoin tuotettuja. Kunnassa tämä tarkoittaa valtionosuuksia ja verovaroja, millä palvelut tuotetaan, koulut ja päiväkodit rakennetaan.

Yhteiskuntamme työpaikat syntyvät pääosin pieniin yrityksiin. Yrittäjät kantavat usein suurta taloudellista riskiä, kun investoivat liiketoiminnan kasvuun ja sitä kautta työllistävät ihmisiä. Toisaalta kasvuyritykset eivät kasva ja kehity ilman osaavaa ja motivoitunutta henkilökuntaa. Kyse on vahvasti yhteistyöstä.

Miten kunnat voivat vaikuttaa yritysten menestymiseen ja uusien työpaikkojen syntyyn. Ihan ensimmäinen asia on asenneilmapiiri. Yrittäjät ovat kunnat tärkeä yhteistyötaho. Esimerkiksi Nokialla yrittäjät ja elinkeinopalvelut tekevät aktiivista yhteistyötä. Uusien yritystonttien hankinta, kaavoitus ja nopeat rakennuslupaprosessit ovat tärkeitä. Tontteja on oltava valmiina, kun potentiaaliset yritykset niitä kysyvät tai nykyiset haluavat laajentaa.

Työvoima

Monella toimialalla osaavan työvoiman saatavuus, on jo merkittävä kasvun haittatekijä. Koulutuspolun täytyy toimia varhaiskasvatuksesta, toiselle asteelle ja aina korkeakouluihin, jotta kasvatamme vastuuntuntoisia ja osaavia kansalaisia. Koulutuksen tulee vastata myös lyhyen aikavälin tarpeisiin, kuten yritysten osaamisvaatimuksiin.  

Liikenneyhteydet ovat tärkeitä työvoiman liikkuvuudelle ja yritysten logistiikalle. Koko Pirkanmaan kannalta on tärkeää, että meillä on rautatieyhteydet ja tieverkosto kunnossa. Nokialla lähijuna on ollut menestys ja asemanseutua rakennetaan voimakkaasti. Pirkkalan lentokenttä on yritystemme suoni maailmalle ja sieltä kanava tännepäin. Tämä tarkoittaa myös vahvaa edunvalvonta koko valtakunnan tasolla. 

Viimekädessä toimivat peruspalvelut kuten varhaiskasvatus, koulut, kirjastot, viihtyisät ja turvalliset asuinympäristöt ja hyvät harrastusmahdollisuudet takaavat, että kunnassa riittää yrittäjiä ja työikäistä väestöä. Nokialla on näiden suhteen tehty paljon hyviä ratkaisuja. Meillä on uusi Silta-kampus, palloiluhalli ja kirjasto. Olemme tehneet päätöksiä uudesta Kankaantaan alakoulusta ja Nokianvirran yläkoulusta, myös uuden uimahallin suhteen suunnitelmat ovat jo varsin pitkällä.